Paratiisi saari ja dengue-kuume

Tan Juan Aan Beach, Kuta Lombok

 

Maailman kaunein paikka Kuta, Lombok. Mielettömiä autioita rantoja, aivan henkeä salpaavia maisemia  ja niiiiiin rauhallista. Paratiisi maan päällä <3

Paratiisiin tulikin loppu metreillä hieman ongelmia kun maanantaina tein aamupäivällä kaksi treeniä jonka jälkeen olo alkoi olemaan hieman heikko. Illalla ennen nukkumaan menoa otin särkylääkkeen ja ajattelin, että se on varmaan jotain pientä vilustumista ilmastointilaitteesta. Aamulla olikin taas ihan normaali olo ja tein aamutreenit, jonka jälkeen mentiin rannalle ja jatkoin tekemällä hyppytreenejä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sitten se alkoi, ihan järkyttävä päänsärky, kuume ja lihassärky.  Olo oli aivan järkyttävän heikko, ei pystyny käveleen kun päässä jyskytti, munuaiset huusi hoosiannaa, sekä nivel- ja lihassärky jotain aivan käsittämätöntä ! Buranan voimalla nukkumaan, kuumetta oli yöllä sellanen 40 astetta ja paleleminen sen mukaista. :(

Seuraavana päivänä olikin iki ihana matkustus päivä ja aika paljon piti tsempata etten olisi muutaman kerran heittäytyny lattialle ja vetänyt itkupotkuraivareita, mutta arvostin sen verran matkustuskumppaniani etten tehnyt sitä.. Säryt olivat kyllä oikeasti niin kovat, että tuntui että taju lähtee, mutta kaikesta selvitään kuten tästäkin matkasta.

Tänään sitten selvisi, että meikäläiseen on iskenyt  Dengue-kuume joka tulee hyttysen pistosta. Ajattelin ensin ettei voi olla todellista, koska kuulun siihen ihmisryhmään joiden veri ei hyttysille maistu. No löytypä näköjään niin sairaudesta sekasin oleva kaveri ettei tienny mitä verta imi. Toivon vaan, että tää olisi nopeasti ohi eikä tulisi mitään vakampia komplikaatioita liittyen sairauteen. Joka tapauksessa olo on mitä paskin tällä hetkellä ! Toivon tosiaan, että pääsisin treenaamaan mahdollisimman nopeasti. Nyt kärsitään ja kun tää on selätetty niin sitten urheillaan aamusta iltaan !

Tilaa tämän merkinnän kommentit RSS-syötteenä.

vastaus

  1. parane pian! oon aivan ihastunut sun kroppaan ja se antaa mulle motivaatiota! kiitos!:) tsemppiä!

  2. Kiitos paljon :) eiköhän tämä tästä…

    Paljon hyvää energiaa ja treeni iloa sinne !

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*